Luin Tuulikki Ukkolan jutun ”Sananvapauden viimeinen linnake”. Artikkkelissa Ukkola puolustaa sananavapautta ja kritisoi mm. kohua, jonka Lordin kuvan julkaisu Seiskassa on aiheutunut. Oikein. Sananvapautta on puolustettava. Mutta se ei ole pelkästään toimittajien oikeus, vaan myös meillä tavallisislla rukiinpolkijoilla on oikeus omiin mielipiteisiimme. Ja oikeus myös julkaista ne. Ja vielä siinä mediassa johon meillä on varaa. (Jotenkin tekstistä tuli kuva, että Ukkola ei hirveästi arvosta ”kansalaisjournalismia”.)
En oikein usko, että Seiskan kohdalla on kysymys sananvapaudesta. Pikemminkin etiikasta ja moraalista. Onko oikein toimia Lordin pyyntöä vastaan? Varsinkin kun kysymyksessä ei ole mikä salaliitto tai muu vastaava yhteiskunnan rakenteita ravistava asia. Olen ylpeä siitä, että suomalaisten moraalitaju on ainakin tässä tapauksessa säilynyt. Se mihin meillä on oikeus ei aina ole moraalisesti tai eettisesti oikeata. Ja sitä tajua tämänkaltaisessa tilanteessa tarvitaan. Lordi on rakentanut itselleen työpaikkaa/brändiä vuosia. Onko Seiskalla oikeus repiä suomalaisen työn mitalin (Vai miksi sitä kutsutaan??) saaneen ”Brändin” perustuksia eettisesti arveluttavalla otsikoinnilla/jutulla. Oikeus tähän varmasti on. Mutta niin on oikeus myös kansalaisilla närkästyä.
Tämänkaltaisen eettisesti arveluttavan toiminnan pitäsi olla poliitikoille vakava asia, sillä käsittääkseni yhteiskuntamme on pakko tulevaisuudessa elää entistä enemmän ns. ”luovan luokan” tuotoksilla. Lordi on osa tuota uutta luovaa taloutta (Termi, jota vierastan; mutta käytän siitä huolimatta.) Tässä ympäristössä pseudonyymillä toiminnalla on melko suuri jalansija. Siihen perustuvat Habbon hahmot ja Lordin maskit. Liiketoimintaa brändejä ja muuta taloudellista toimintaa rakennetaan entistä enemmän tarinoiden ja virtuaalisten hahmojen avulla. Ja se, että joku pyynnöistä huolimatta pyrkii hajottamaan tätä brändinrakennustyötä, on arveluttavaa.
Minua hämmästyttää Seiskan kohdalla oikeastaan yksi asia: Seiksa itsessään on osa tätä taloutta. Se elää juoruilla ja julkkistodellisuudella. Ja tälle journalismin osalle on aina ollut ja aina tulee olemaan kysyntää. Luulin tähän saakka, että Seiska osaa tämän pelin yhtä hyvin kuin edeltäjänsä (esim. Hymy). Ei näemmä osaa. Digikon saamien tietojen perusteella Seiska ui entistä syvemmälle. Lordista olisi saanut irti paljon enemmän viihdettä irti kulkematta yli tämän moraalisen vedenjakajan. Ja pullistelu juristeilla vain pahetaa asiaa.
Pidänkö Lordista? En erityisesti, olen enemmän rootsmiehiä. Silti kunnoitan heidän työtään. Samoin kaikkien niiden muiden suomalaisten muusikkojen, jotka ponnistelevat vientimarkkinoille työtä pelkäämättä. Laadusta tinkimättä. Jos siihen laatuun kuuluu hölmö naamari niin en minä ainakaan haluaisi olla ensimmäisenä pilaamassa naamarin brändarvoa. Aamen.
Onko oikein toimia Lordin pyyntöä vastaan? Onko oikein toimia kenenkään pyyntöä vastaan? Onko Lordin oikein pyytää? Onko kenelläkään oikeus pyytää? Millä tavalla pyyntöä voidaan perustella ja millä tavalla pyynnön toteuttamista / toteuttamatta jättämistä voidaan perustella? Lailla, julkisen sanan neuvoston eettisillä ohjeilla, kirjoittamattomilla moraalikäsityksillä? Kuinka kauas pyynnön sekä sen toteuttamisen / toteuttamatta jättämisen motiiveihin ja seurauksiin meidän tulee perehtyä?
Siinäpä se. Koko jupakka (vesilasissa) herättää paljon kysymyksiä. Vastauksiakin varmaan yhtä paljon. Juttlein tänään aiheesta parinkin herran kanssa ja mielipiteet menivät pahasti ristiin . Toisen mielipiteen mielestä asettumalla ”julkiseksi eläimeksi” Lordi eväsi itseltään oikeuden yksityisyyteen. Toinen taas oli sitä mieltä, että yksityisyydessä on alueita joita ei tule ylittää. Minä parka murehdin vain Lordin brändiä…
Eiköhän noihin tosiaan vastauksia ole. Mutta tuosta brändistä tuli mieleeni, että ei se imagon vaihtaminen niin erikoista ja tavatonta pitäisi olla. Esimerkkeinä tulee mieleen Metallica ja Gary Moore, jotka ovat ihan hyvin tietääkseni onnistuneet jopa musiikkityylisuunnan muutoksessa puhumattakaan muusta stailauksesta. Mitä kaikkia asioita pitäisi ottaa siinä huomioon, jos bändi avautuisi ja vaihtaisi vain julkisuustaktiikkaansa? Esitykset pysyisivät edelleen samoina… Ammattistailistit takuulla osaavat tehdä edustavannäköisiä miehiä ja naisia Rovaniemen asukkaistakin. Luulisi fanienkin ymmärtävän tilanteen oikein hyvin. Vaikka varmaan on totta, että Metallican ja Mooren kohdalla homma on lähtenyt sisäisistä intresseistä eikä ulkoisten tekijöiden painostuksesta / välttämättömyydestä.
No niin. Tämä keskusteluhan lähtee plveilemaan oikein kunnolla. Hyvä. Musiikissa (ja etenkin rockissa) brändillä on kyllä pirun tärkeä rooli. Levyn ostaja ostaa 90% muutakin kun sen varsinaisen äänitteen. Levy on statement. Asennetta. Kuulumista yhteisöön jne. Metallican ja GM:n kohdalla, sekä monen muunkin bändin kohdalla, muutokset yleensä onnistuvat. Aluksi. Loppujen lopuksi hyöty jää monesti lyhyeksi. David Bowie taitaa olla Roxy Musicin (tai B Ferryn itsensä) ohella niitä harvoja todella isoja tähtiä jotka ovat onnistuneet suurissa imagonmuutoksissa hyvin . (Madonna esim. on ollut lähinnä looginen yhden imagon tähti Hyvin tehty tosin.)
Ne oikeat isot rockin ikonit ovat sen sijaan pitäneet stylistit kaukana, ja linjansa selkeänä. Ja nimenomaan linjansa. Musiikkibrändin/bändin ei pidä jämähtää paikoilleen vaan elää ajassa, mutta linjakkaasti omilla ehdoillaan. Näitä ovat olleet Beatles, Doors, Rolling Stones John Lee Hooker, Elvis jne. Ja nämä historian läpi kestävät ikonit ovat yleensä aivan itse rakentaneet koko jutun. Myös sen ulkoisen habituksen ja imgon. Ne eivät ole olleet mitään puhtaaksiviljeltyjä geenimanipuloituja idolstomaatteja, vaan aitoia luomua. Lordin kohdalla kysymys on samasta. Jos brändin ydin on mystinen hirviö, niin ainakaajn juuri bändin kehityksen tässä vaiheessa sitä ei pidä mennä pilaamaan. 60-luvun alussa Beatlesien moppipäät olivat sama juttu. Jos stylisti olisi päässyt poikiin kiinni Hampurista paluun jälkeen,, niin veikkaisin kovasti, että pojat olisivat palanneet takaisin rasviksiin. Ja osa sitä rokille niin tärkeää ulkoista imagoa olisi menetetty. Sivumennen sanottuna Lennon näytti paljon paremmalta D.A leikkauksessa kuin siinä kuuluisassa Hampurien homoilta koipidussa moppitukassa. Ja tämä oli puhtaasti subjetiivinen Rockerin näkemys
Tottahan tuo. Vielä hiukan brändistä, jonka jälkeen varmaan olisi paikallaan saada muutakin lihaa rangan ympärille.
Jos brändille jostain syystä pitäisi tehdä muutos, niin ehkä parhaita hetkiä olisi juuri nyt ennenkuin suuri maailmanvalloitus tosiaan alkaa. Vai lieneekö jo promoottorit laittaneet ison pyörän liikkeelle… Mielestäni mitään suurta muutosta siinä ei edes vältämättä tarvitsisi näkyä. Jos halutaan pitää haastattelut, bändikuvat, keikat ja julkisuuspuoli maskien avulla myyttisinä, niin voihan se toteutua kuten tähänkin asti. En kuitankaan usko, että varsinkaan isossa maailmassa voi millään konstilla välttyä siltä, että henkilöt saadaan kameralla talteen siviilitilanteissa. Sellainen piiloutuminen on silkka mahdottomuus, kuten olemme nähneet jo ennen Seiskatapausta. Joku käytti termiä ”hirviöhäkki”, joka tuollaisella tavoitteella on luotu ja minusta se pitää paikkansa. Eli ensimmäinen kriittinen kohta totaalisesti piilossa pysyvälle imagolle on yksinkertaisesti mahdottomuus. Siinä pitäisi asettaa realistisemmat tavoitteet.
Mielestäni Lordin jäsenet ovat jo näyttäneet rehtiytensä, vaatimattomuutensa ja hienotunteisuutensa niin, että harvalle varmaan jää mitään perusteita väittää, että he julkisuuden kipeydestä niitä imagomuutoksia tekisivät.
Toinen kohta mitä olen pohdiskellut on jo yhteiskunnallisempaa vai pitäisikö sanoa utopistisempaa laatua ja liittyy siihen median tehtävään mitä en ole nähnyt hirveästi käsiteltävän tähän mennessä (enkä ole aiheita koskaan opiskellut, niin en tiedä, jos onkin käsitelty). Jos toisaalta medialla on selkeä tehtävä tiedottaa ja informoida, niin toisaalta eräänlaisessa platonisessa mielessä medialla on myös moraalinen tehtävä toimia valvovana silmänä yhteiskunnassa apuvälineenä virkavallan kanssa. Media pitää vallanpitäjien yksityisasiatkin esillä, jotta jokaisella kansalaisella olisi mahdollisuus nähdä, millaiselle vaikuttajalle hän äänensä antaa, millaista vaikuttajaa kannattaa.
En ole vielä nähnyt poliittisen tason kannanottoja tähän kyseiseen aiheeseen, ehkä kunnioituksesta historiallista Euroviisuvoittoa kohtaan, mutta ehkä myös siksi, että moni myös siellä päässä haluaisi mieluummin olla median ulottumattomissa yksityiselämässään. Mielestäni järjestys ja jatkuva kehitys yhteiskunnassa on suorastaan riippuvainen medioiden ja tottakai myös yksityisten oikeudesta riisua ulkoiset maskit pois ja pelata avoimilla kokonaiskäsitteisillä korteilla. Mitä vaikuttavampaan tehtävään henkilö haluaa, sitä suurempaan uhraukseen hänen on valmistauduttava.
Tämä lienee se kaikkein oleellisin kohta sananvapauden ja yksityisyyden ristivedossa ja selvääkin selvempää on, että se antaa äärimmäisen vaarallisen aseen myös sananvapauden väärinkäyttöä ajatellen. Mutta luetellappa yksikin aate, joka ei olisi kaksiteräinen käytännön sovelluksissa?