Olen aina ihaillut tinkimättömiä, oikeudenmukaisia ja rohkeita ihmisiä. Olivatpa he minkä tahansa ammatin harjoittajia. Heidän kohtalonsa on usein surullinen; lääkärit päätyvät epätoivonsa kanssa itsemuraaan ja kovin monet muut ihmiskunnan hyväntekijät kohtaavat Anna Politkovskajan kohtalon. Voi meitä ihmisraukkoja.
Olen lukenut lähes kaiken sen mitä edesmenneen Politkovskajan teksteistä on suomennetu. Hänen tekstinsä oli hyvää, suoraa ja rehellistä. Joskus mietin miten hyvää Suomelle tekisi se, että meillä olisi muutama oma Anna lisää tässä maassa. Se auttaisi meitä varmasti rakentamaan tästä entistäkin moniarvoisemman ja asioita aidosti pohtivan yhteiskunnan. Eipä silti, en valita. Meillä sentään toimittajia ei vielä ammuta omien mielipiteidensä vuoksi. Ja ministeritason herroja voi uhata julkisesti turpaanvetämisellä. Aika lähellä meitä siitä voisi saada napin otsaan.

Minun myös käy sääliksi Venäjää ja sen ihmisiä. Tämänkaltainen yhteiskunta ei lupaa heille mitään hyvää. Ja kyllä minun täytyy myöntää, että minulla nousi pintaan murhauutisen kuultuani tunne elämisestä karhun naapurissa. Ja niin uskon käyneen monelle muullekkin suomalaiselle. Tämä tunne ei ole miellyttävä. Ehkä siksi kynttilämielenosoitus syntyi niin helposti. Suru ja huoli yhdistivät jälleen suomalaiset mutta vanhan viestikapulan oli nyt korvannut kännykkä. Kansalaismedia osoitti ainakin toimivuutensa tässä surullisessa tilanteessa.
Toivon sydämestäni, että tämä murha selvitettään perinjuurin. Se kun toisi edes jonkinasteista luottamusta Venäjän hallintoa kohtaan. Sen Venäjän hallinto on velkaa omalle kansalleen ja myös meille naapurimaan kansoille.
Olisi myös mielenkiintoista nähdä miten tämä tapahtuma vaikuttaa suomalaisten suhtautumiseen NATOON. Kovin monta vastaavaa uutista tuskin tarvisee idästä tulla, että NATON kannatus Suomessa nousee.

Lepää Rauhassa Anna.