Suomessa noussut kohu parin vartijan kovista otteista on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Harvoin pätkä kännyllä otettua videota saa aikaan yhtä monta lehtiartikkelia.Olen myös huomannut, että joku on ollut innoissaan siitä, että kansalaisjournalismi toimii. Ja toisaalla joku taas on huolissaan samasta syystä. Eniten on kuitenkin kirjoitettu siitä miten väkivaltaisia/ammattitaitoisia vartijat ovat. Journalistit ovat siis nostaneet ylös ongelman, jonka videonpätkä on tuonut esiin. Itse käsiteltävään ongelmaan puuttumatta, olen sitä mieltä, että tässä prosessissa näkyy hyvin se symbioosi, joka tavallisten ihmisten ja toimittajien välisessä sisällöntuotannossa voi parhaimmillaan olla. Eräät tahot ovat kuitenkin kovasti panemassa toimittajia ja kansalaisjournalisteja vastakkain. Todellisuudessa en oikein usko, että tämä vastakkainasettelu on totta. Minä tavallisena taatelintallaajana yritän jollakin tavalla kitetyttää omaa lähiympäristöäni. Toimittajien duuni on löytää tästä minun tuotannostani se isompi kysymys. Hän on mehiläistarhan kaitsija, minä vain tavallinen kuhnuri. Ja yhdessä saamme aikaan varmasti helvetin hyvää hunajaa.

Nyt on muotia kertoa omista kuulohavainnoistaan. Ajattelin tässä syyllistyä samaan. Pari vuotta sitten tallustin sisään lähiökapakkaan siinä vaiheessa iltaa, jolloin vasta toinen paikan normaalista kahdesta kaljupäisestä pokesta oli töissä. Toinen karpaasi tuli paikalle minun jäljessä. Hänen ensimmäinen kysymyksensä vuorossa olevalta oli normaali, ammattiveljen peruskysymys: ”Mitens elien meni?” Sen sijaan tiskin takaa saatu vastaus sai minut höristelemään korviani. ”Ihan mukavasti. Juuri sopivasti väkivaltaa.”, vastaili kaveri. Siinä takkiani ottaessaan hän  kuvaili illan tapahtumia kaverilleen. Turpaanveto tuntui olevan työn tärkein anti ja sisältö. Tänään nämä samat kaverukset pöyrivät vartijoina läheisellä ostarilla. Kapakan ovella heille kun kävi loppujen lopuksi huonosti. Joku asiakkaistakin osasi vetää turpaan.