On kiva lueskella hyviä uutisia. Ilkka on velaton ja Almallakin menee hyvin. Ilkka on hyvä esimerkki siitä miten maalaisjärjellä ja kovalla työllä on saatu aikaan hyvää jälkeä.
Kuten kaikki hyvin tietävät Suomen perinteisellä lehtimedialla on poikkeuksellisen vahva asema omalla pelikentällään, jos sitä verrataan median eri pelurien valta-asemiin ja rooleihin muualla länsimaissa. Tämä asema on ollut myös harvinaisen vakaa, vaikkakin muutoista kohti muiden maiden tyyppistä mediarakennetta on tapahtunut koko ajan. Tästä kaikesta lehdet saavat kiittää Suomen historiallista perimää, kirkkoa ja koululaitosta. Suomessa kun naimisiin ei ennen päässyt ilman lukutaitoa ja tämä loi pohjan sen ajan modernin median seuraamiselle. Seksillä oli siis näppinsä tässäkin asiassa.
Tämä tilanne on varmasti osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että Suomen perinteiset lehtimediatalot ovat olleet suhteellisen hitaita internetin ja muiden digitaalisten medioiden käyttöönotossa. Hötkyilyyn ei ole ollut tarvetta. Väittäisin, että nyt alkaa olla. Meillä alkaa olla keskuudessamme ensimmäiset todelliset ”digitaalisukupolvet” joille netti ja kännykkä ovat oleet tuttuja taaperosta saakka. Ja paperilehti on se aamukahvia hörppivän vanhan pierun media. ”Lol”, sanovat omat poikani sanomalehdestä. Ja täytyy sanoa, että kyllä meikäläisenkin mediakulutuksesta suurin osa tuuppaa silimieni eteen laajakaistan kautta. Vaikka kotiin tuleekin neljä eri sanomalehteä. Siksi on mukava kuulla, että mm. Alma on panostamassa sähköisen median kehittämiseen.
Sähköinen media on siitä mielenkiintoinen alue, että se voi palauttaa lehdet takasin niiden perustehtävän ääreen. Olkinuoraa lainatakseni ”lehdet ovat syntyneet palvelemaan yhteisöjä”. Ja sähköisessä mediassa yhteisöllisydellä on erittäin voimakas merkitys. Innovatiiviset ja aidosti omasta markkinasta sekä sen yhteisöistä (ja niiden palvelusta) ponnistavat sähköiset mediat voivat avata mediataloille aivan uudenlaisia tulonlähteitä. Jopa niin, että sinne pääkonttorille on mahdollista rakentaa vielä vähän hulppeammat portaat ja tuupata hieman enemmän mahonkia neukkariin.
Eivätkös ainakin Aamulehti ja Hesari menneet innolla nettiin 90-luvulla? Konseptit, teknologiat ja itse nettiyleisö eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi valmiita, joten projekteista tuli takkiin ja kunnolla. Ehkä sen 90-luvun tappiollisuuden pelästyttämänä mediatalot ovat nyt myöhemmin olleet liiallisenkin varovaisia.
Potentiaalia nettimenestykseen tosiaan olisi, varsinkin koska suuri osa suomalaisista suhtautuu sanomalehtiin noista historiallisista syistä aivan ylettömällä kunnioituksella, vaikka se taso ei kansainvälisessä mittakaavassa välttämättä olisikaan niin korkea. Eli ylimääräisiä kävijöitä, mainostuloja, linkkejä ja niiden myötä hyviä hakukonesijoituksia kyllä riittäisi, jos mediatalot vain havahtuisivat nykyaikaan ja vaikkapa avaisivat juttuarkistonsa.
Olet oikeassa siinä, että 90-luvun lopussa monet mediatalot investoivat rajusti nettipalveluihin. Siihen syynä oli hyvin pitkälle vallitseva suhdanne ja usko teknologiaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ongelma ei tuolloinkaan ollut teknolgia, vaan yksinkertaisesti osaamattomuus. Todelliseen vuorovaikutukseen perustuvista palveluista tai ihmisten todellisista toiveista ei ollut hajuakaan. Hommia hoitivat insinöörit ja parikymppiset nassikat joilla ei ollut mitään kokemusta esim. suoramarkkinoinnista tai muista vastaavistaa vuoropuheluun perustuvista medioista/kanavista. Voisin jopa väittää, että osittain koko ”hype” Suomessa oli Nokian masinoima, sillä esim. WAP tai MHP ylimyytiin todella pahasti niin kuluttajille kuin medataloille.
Ja kuten aina, laulujen lunnaat on maksettava. Mediatalojen kankkunen kesti silti hämmästyttävän pitkään. Esimerkiksi digitaalisessa tilassa syntynyt uusyhteisöllisyys on ollut näkyvissä jo ainakin viisi vuotta. Silti siihen on alettu reagoida oikeastaan vasta tänä vuonna.
Lehtien tasokkuus on hyvin suhteellinen käsite. Se mikä on toiselle kevyttä ja väärää tietoa voi toiselle olla aivan jotakin muuta. Olen samaa mieltä, että monien Suomalaisten lehtien journalistinen linjaus kaipaisi monesti terävöittämista. Mutta tästä huolimatta lehtien asema Suomessa on myös muutoin erilainen kuin monseessa muussa maassa. Se on llut alunperin kandsalaismedia.Siitä se yletön kunnioitus kumpuaa. En oikein usko sanomalehtien katoamiseen, mutta sitä mediana voi odottaa hidas kituminen ellei koko alaa tietyllä tavalla keksitä uudestaan. Ja siinä pelissä juuri luovuus ja kuluttajaosaaminen ratkaisevat. Ei teknologia.
Teknologian valmiuden suhteen minulla oli mielessä lähinnä nykyään saatavilla olevat tasokkaat ja ilmaiset avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmät, kuten esim. tämä sinun, minun ja mm. Hesarin blogeissaan käyttämä WordPress.
90-luvulla tällaisia ei ollut käytettävissä, mikä tarkoitti aivan erilaista kulurakennetta: esim. kirjoittajan ja valmiin nettisivun välissä täytyi olla teknistä henkilöstöä. Nykyään toimittajat voivat kirjoittaa suoraan nettiin yhtä helposti kuin Wordillä.
OLet oikeassa siinä, että monet työvälineet ovat kehittyneet valtavasti sitten 90-luvun lopun. Me esimekiksi Red Tail Mediassa hyödynnämme paljon avoimen lähdekoodin teknologioita omissa formaateissamme. Samankaltaiseen ja yhtä nopeaan palvelukehitykseen kuin nyt, ei millään ollut mahdollisuutta 90-luvulla. Me pystymme tänään luomaan parissa viikossa selllaisia palveluita joiden toteuttaminen olisi vaatinut 90-luvulla kuukausien työn.
Kysymys 90-luvulla (kuten ei nytkään) oli kuitenkin näkemyksen puutteesta. Näin minä sen ajattelen. Olen itse elänyt 70-luvun lopun, jolloin tuotettiin valtavat määrät ”itse tehtyä sisältöä. Oli omia sarjakuvalehtiä , joista osasta tuli instituutuioita kuten Suuri Kurpitsa ja Pahkasika. Samoin tuotettiin valtava määrä omakustannesinglejä ja muuta vastaavaa sisältöä.
Kaiken ratkaisi halu tehd ä ”juttuja”. Ja niitä tehtiin juuri sillä kalustolla mitä sattui käsiin saamaan. Kopiokone oli silloin kova sana.
Ei ihminen ole miksikään muuttunut. Vaikka sisällön tuotanto olisi miten helppoa tahansa, minulla täytyy olla hinku ja syy siihen. Ja median suurin haaste on löytää syyt miksi joku haluaisi tehdä sisältöä juuri niiden kanssa. Ja se on kovempi duuni kuin moni uskookaan.