Olen kirjoittanut joskus ajat sitten samalla otsikolla seminaareista ja niiden annista. Tänä keväänä minua on pyydetty puhumaan aika monta kertaa. Osaan olen sanonut kyllä ja taas toisiin ei kiitos. Vaikka joskus sanonkin ei, niin siitä huolimatta mielelläni minä estradille astun ja jaan sitä tietämystä mitä vuosien varrella on kauluksenkäänteisiin tarttunut. Yleensä hoidan vielä hommani kelvollisesti; toki välillä vahinkojakin käy. Aina esiintyminen ei mene aivan niin kuin haluaisin, mutta sellaista se elämä on. Aina ei voi onnistua; ei edes joka kerta.

Kevään trendi tuntuu olevan 20min puheenvuoro jossa ajassa pitäisi antaa yleisölle SE JUTTU. Siis tiedätähän SE JUTTU, jonka vuoksi koko semma on tullut ostettua ja jonka idean kanssa olisi sitten kiva kömpiä takaisin konttorille, kääriä hihat ja panna haisemaan. Onhan se mahdollista, mutta vain jos ne kuulijat tietävät jotain entuudestaan. Tämän yhteisöllisen median kohdalla tilanne ei ole näin. SE JUTTU vaatii hieman enemmän aikaa kuin 20 min tai sitten sen, että koko seminaarin sisältö on rakennettu loogisesti yhdeksi kokonaisuudeksi. No näinhän se nyt ei ole. Joku puhuu myyntipuheita, toinen asian vierestä, kolmas on tehnyt presen viisi minuuttia ennen stagelle nousua jne. Tuloksena on kaaottinen kokonaisuus joka jättää kuulijalle vain nipun ”Ameriikan Caseja”, videoita & vilkkuvaloja ja sekalaisia iskulaiuseita. Tuloksena in iltalehtimäinen kakofonia josta aika monesti SE JUTTU jää hakuseen. Etenkin ylenmääräinen jenkki caseiden käyttö nyppii. Toki ne ovat hienoja ja ammattimaisia. Ja toki ne ovat valovuoden edellä meidän kotoisia yritelmiä. En sano etteikö niitä pidä tutkia ja analysoida, mutta siinäkin pitäisi olla jonkin sortin tolkku. Näiden ”jenkkiprojektien” pudjetit kun ovat ovat sen verran rajuja, että harva meillä sellaisia rahoja lyö pöytään. Niiden varassa tuskin mitään uutta veret seisauttavaa täällä saadaan aikaan.

Toisaalta en ole kuullut kenenkään muun valittavan. Olenkohan sittenkin väärässä?

Kuluvasta vuodesta on luvattu Digimarkkinoinnin vuotta. Kaikkien mittareiuden mukaan panostukset Digiin kasvavat taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Se on hyvä sekä markkinoinnin kohteiden, että tuottajien kannalta. Diditaalisessa tilassa monet asiat voidaan tehdä molempien osapuolten kannalta paremmin.

Silti minulla on hienoinen ”pelko persuuksissa”, kuten kotipuolessa on tapana sanoa.

Saatan olla väärässä ja marista aivan turhaan, mutta minulla on epäilykseni. En epäile sitä, etteivätkö markkinointi-investoinnit verkossa kasva. Ne kasvavat varmasti, sillä kovin montaa muuta vaihtoehtoa eo ole jäljellä. Talouden taantumassa mitattavuus on jälleen arvossaan ja uskon myös markkinointiviestinnän puolella perinteisemmän suoran kasvavan, kuten jokaisessa taantumassa on käynyt. Sen sijaan minulla on huoli siitä mihin rahat pannaan. Jos ne nyt kerrankin käytettäisiin markkinoinnin laaja-alaiseen kehittämiseen. Toivon totisesti, ettei niillä rakenneta kolmen kuukauden verkkokampanjoita tai vastaavia one shotteja ilman järkevää seurantaa ja jatkojuonta. Toki niitäkin tarvitaan, mutta suomalaisille yrityksille on vieläkin tärkeämpää on rakentaa pitkäjänteisiä, aikaa kestäviä hyötypalveluita omille asiakkailleen. Niitä ei nyt ole. Ja ilman niitä homma ei tässä ympäristössä toimi. Kampnjoita tarvitaan vasta sen jälkeen kun asiakkuden hallinnan ja dialogin perustat ovat kunnossa.

”Tuohan on päivänselvää.”, voi joku ajatella. On ikävä tuottaa pettymys, mutta niin ei monesti ole. Organisaatiorajat, perinne ja tapa ajatella tukevat valitettavasti tuota kolmen kuukauden mallia. Meillä on vain vähän ihmisiä jotka ymmärtävät todella mitä tässä ympäristössä pitää tehdä. Organisaatiossa on muureja joita on vaikea ylittää. Nörtit kun harvoin puhuvat markkinoinnin ihmisten kanssa, on budjettirajoja jne. . Ja sitten on tietysti myös leegio palveluntarjoajia joille kolmen kuukauden rykäys on vaivaton ja helppo tapa ansaita rahaa. Katsotaan miten käy. toivon todella olevani väärässä.

Mediatalot tuskailevat ”uutta maailmanjärjestystä”, jossa niillä ei enää automaattisesti ole välimiehen roolia markkinoijan ja ihmisten välillä. Tilannetta on pyritty ratkomaan erilaisilla verkkopalveluilla, joiden avulla ihmiset pyritään pitämään mediabrändin vaikutuspiirissä. Tulokset eivät ainakaan vielä ole, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olleet kovin hyviä.

Palveluita on tuotettu liukuhihnalta. Niitä on jos jonkilaisia. Usein ne ovat kopioita jostakin muualta tai kilpailijalta. Kopioinnissa on luonnollisesti omat hyvät puolensa, mutta kyllä siihen liittyy riskejäkin. Usein kopioija ei tiedä miksi ko. palvelu on oikeasti perustettu ja sitä, mitä sillä on alunperin tavoiteltu. Oma, loppuun asti ajateltu sekä sparrattu näkemys puuttuu, samoin pitkäjänteinen kehityssuunnitelma. Tuloksena on palveluita jotka syntyvät ja kuolevat. Rahaa palaa ja tuloksia ei tule. Samalla ihmisten luottamus koko mediabrändiin heikkenee.

Ongelman juuri on media itse. Yleensä vallalla on edelleen valtaperuteinen ”command-control -ajattelu”, jossa ihminen on vain objekti. Kuitenkin tutkimukset ja elävä elämä osoittaa, että ihmiset rakastavat yksinkertaisia hyötypalveluita, joista on arjessa apua. Niitä suunnittelevat usein ihmiset itse toisilleen ja osasta niistä on tullut melkoisia mediamahteja.

Median ainoa mahdollisuus on lähteä tähän peliin mukaan ja kehittää palveluita juuri tästä näkökulmasta. Ja samalla sen tulee aidosti ymmärtää se, että toimimme ihmisenä arjen elämässä eri rooleissa pitkin päivää. Tiedän, että asia tunnetaan mutta sitä ei hyödynnetä. Otetaanmpa esimerkki:

Ville on kyläkauppias. Hän on myös paikallisen hirviseuran ”vouti” ja poikiensa jalkapalloseuran sihteeri. Hänellä on sukulaisia pitkin ja poikin Suomea ja metsästyksen ohella hän on innokas lukija. Hän ei ole mikään tietotekniikan virtuoosi, mutta käyttää nettiä sekä sähköpostia pitkin päivää; sama koskee harrastusia. Ilma kännyä ja sähköpostia hän olis hukassa. Nyt hän käyttää sähköpostia paljon,koska se on puelimen kassa ainoa standardoitu sisällöntuottamisen väline ja jakelija joka hänellä on. Jakelulista ovat aherassa käytössä. Hän inhoaa jatkuvaa uusien palveluiden tulvaa, joissa kaikissa on eri käyttöliittymä, ehdot ja tunnukset. Siksi häntä ei saa mukaan esim. paikallisen median sähköiseen tapahtumakalenteriin.

Entä jos asia olisi toisin?

Amulla Ville laittaa päivän tarjoukset paikallisen median palveluhakemistoon (joka nostaa ne etusivulle), katsoo asiakkaiden kommentit eilisen tarjouksista ja siinä samalla hän hoitaa tiedotteen seuraavista jalkapalloseuran treeneistä seurojen ja yhdistyten palveluhakemistoon. Hirviporukka saa myös uudet kokoontumisajat lauantain jahtia varten porukan omalle sivulle. Kaikki tämä tieto näkyy median etusivulla ja yrityshakemistossa sekä yhdistysten omassa palvelussa.

Ilalla Ville kirjoittaa lisäksi kirjaarvostelun omaan blogiinsa. Kaiken tämän hän tekee saman käyttöliittymän ja palvelulogiikan kautta. Vaikka hän toimii päivän aikana eri rooleissa hän ei tarvitse kovin montaa eri työkalua. Tämä on jo nyt mahdollista. Kysy vaikka.