Pitkästä aikaa postiluukusta kopahti Happi Mindsharen lehti, siis tämä Happi. Aiheena alakulttuurit ja kapina. Selasin lehden läpi ja jopa pikaisesti luinkin pari artikkelia. Ihan omasta mielenkiinnosta. Väittäisin nimittäin tietäväni molemmista jotakin.

Jäin ihmettelemään koko lehden valitsemaa näkökulmaa. Onkohan paikalla oikeasti ollut yhtään ”katu-uskottavaa” kaveria kertomassa miten nämä (siis kapina ja alakulttuurit) oikeasti toimivat ja elävät?

Ensinnäkin kapina ja alakulttuurit ovat kaksi eri asiaa.

Vähän yli 60-vuotiaita Lontoon Teddyjä en kovin kapinallisina pitäisi. Kavereilla on perhe, yritykset ja kaikki muutkin yhteiskuunnan asettamat velvoitteet hoidettavana. Mutta silti ohimoita koristavat pitkät pulisongit ja rasva kiiltää tukassa (jos sitä enää on). Drapet on tehty vaatturilla ja niitä pidetään aivan samoin kuin ennekin. Mutta alakuttuuria he ovat, siitä olen varma. Sama koskee yli viisikymppistä skinheadia, jonka vieressä istuin matkalla kohti Kauko-Itää. Hän oli ns. TROJAN eli anti-rasisti ja omien sanojensa mukaan ”vanhan kaartin miehiä”. Oli menossa liikeneuvotteluun Bangkokiin. Hänellä kun oli vaatetusalan yritys. Kunnon skinin uniformun mukaisesti hänellä oli jalassaan Doctor Martensit, paitana Fred Perry ja henseleillä ”tuetut” Levikset.

Kapina sen sijaan voidaan aloittaa ihan puku päälläkin. Suosittlen katsomaan esimerkkejä historiasta, niin viihteen kuin politiikan saralta.

Toinen ihmetyksen aihe lehdessä oli se, että alakuttuureissa ei muka olisi ollut kaupallisuutta aikaisemmin. Lehden luoma kuvan mukaan kaupallistaminen olisi keksitty ikään kuin juuri nyt. Näin se vain ei ole koskaan ollut.

Jokainen alakulttuuri on kaupallistettu jo heti syntyessään. Siinä ei ole mitään uutta. Jokaisella alakulttuurille syntyy tai sitten joku (usein porukan sisältä) synnyttää tosi nopeasti omat ikoninsa. Käykääpä vaikka esimerkiksi katsomassa juuri noita Martensin sivuja. Tai teddyille kamaa myyvää Unicornia. Kyllä niissä kaupallisuus on aivan aidosti läsnä. Se on osa alakulttuuria.

Happi on väittää olevansa uudentyyppinen mediatoimisto. Siis kapinallinen. Ja minusta siellä on duunissa ihan välkkyä porukkaa. Siksi lehden juttujen taso oli pettymys. Ja se loi aika ”Paavillista”, eikä niin kapinallista kuvaa talosta. Skarpatkaa siis!

SAK:n mainoksen kaikki ovat nähneet. Tämän päivän Taloussanomien mukaan uusi kauhistelun kohde on Greenpeacen mainos. SAK:n mainoksen puolustukseksi on sanottava, että se on ainut väriä vaalikampanjointiin tuonut asia. Muuten on ollut kovin kuivaa niin poliittisten aiheiden kuin mainonnakin suhteen. Voi vain todeta, että joskus silkka typeryyskin on piristävää, kuten SAK:n mainoksen kohdalla on käynyt. Siitä sentään puhutaan. Olen mielenkiinnosta seurannut SAK:n toimia äläkän hillitsemiseksi, sekä koottuja selityksiä on metka seurata. Nyt olen olen odotellut milloin SAK raahaa mainoksen isät ja tekijät julkisuuteen. Ja onkohan mainossopimus vielä voimassa?

Minulla muuten olisi pari ihan oikeasti rakentavaa ideaa sekä SAK:lle että Greenpeacelle. Yksinkertaisia, ihmisläheisiä ja toimivia keinoija, jolla se saisi omien jäsentensä äänen kuuluville. Kysykää vaikka.

Mutta asiaan. Toivon, että manostajat (nekin jolla on jotain sanottavaa) eivät valitsisi näiden parin esimerkin viitoittamaa tietä. Ymmärrän toki, että kun joudut huutamaan torilla kilpaa kaikkien muiden siellä olevien kauppa- ja aatemiesten joukossa on yritettävä huutaa kovempaa. Tai sitten keksittävä jotain muuta. Huudon maustaminen kateudella, pelottelulla, törkeyksillä ja silkalla vittuilulla ei takuulla johda mihinkään.

Nämä mainokset toki kertovat jotakin suunnitelijoistaankin. Eväät taitavat olla loppu.