Aihearkisto: Markkinointi

Sävelradion hautajaiset lähestyvät. Ja samaan aikaan toisaalla…

Jep. Suomen kolmanneksi suurin kaupallinen radioasema on kohta vainaa. Siis puhun tässä sävelradiosta. Tuosta lupapolitiikan uhrista. Samaan tautiin kuollut Cityhän ehti jo omat maahanpanijaisensa pitää. Niin se käy. Kannattavuus tai suosio eivät radioasemien kohdalla näemmä ole mikään tae sille, että liiketoimintaa voi harjoittaa. Se päätös kun on ”korkeimas käres”. Annan siksi jokaiselle mediatalolle, joka kaupallisen aseman omistaa, hyvän neuvon: hankkikaa herran tähden yhdessä tai erikseen itsellenne hyvä lobbari, joka tuntee valtiohallinnon koukeroiset käytävät kuin omat taskunsa. Luultavasti tätä neuvoa onkin noudatettu muutamissa mediataloissa. Noita lupapäätöksiä kun katselen.

Tuon lobbari-idean takia täytyy hieman hairahtua otskon teemasta sivupoluille. USA:n hallinnossa vähintään yhtä tärkeitä vaikuttajia kuin senaattorit kongressimiehet ja muut demokraattisesti valitut vaikuttajat ovat lobbarit. Jokaisella itseään kunnoittavalla toimialalla tai yrityksellä on käytössään leegio näitä kabinettien partaveitsiä. Hyvä esimerkkejä ovat esimerkiksi sokeriteollisuus tai öljyala. On tietysti hyvä kysyä, näkyykö näiden miesten/naisten tekemiset amerikkalaisten arkipäivässä? Kyllä näkyvät, niin hyvässä kuin pahassakin. Meillä EU:ssa on menossa sama trendi. Bryssel on piukassa mitä erilaisiempia toimistoja, jotka edistävät mitä erilaisempia asioita. Ja toki asia osataan ja on osattu myös Suomessa. Aina siitä sakka kun vaari öljylampun osti. Mehän olemme yhdistyskansaa, herran jestas! Minun täytyy myös todeta, että minulla ei ole mitään tätä toimintaa vastaan. Se kuuluu pelin henkeen ja siinä ei sinällään ole mitään vikaa. Mutta silloin, kun tällä toiminalla on selkeästi moraalisesti tai eettiisesti arveluttavat tarkoitusperät tai toimintatavat, on siihen oikein puuttua. Ja tässä lupajupakassa vähän tuoksuu…

Mutta harhapoluilta takaisin Sävelradioon. Herra Manninen on jossakin väläytellyt mahdollista Sävelradion siirtymistä puhtaaksi nettiradioksi, sillä meni lupa tai ei, brändi on olemassa. Moinen idea ei ole pöllömpi. Säviksen kohderyhmältä puuttuukin kunnollinen nettiradio. Pelit ja pensselit näillä säviksen kohderyhmän kuulijoilla alkaakin olla. Ja nettovarallisuutta. Toisin kuin persaukisilla opiskelijoilla ja teineillä, joille monet radiot on suunnattu. Jos konseptia vielä vähän hioo niin siinä voisi olla herroilla käsissään aikuisemman porukan kotimainen Pandora. Saattaahan siinä tiellä olla tietysti muutama miinakin. Arvelisin, että vähnkin orginellimmassa mallissa neuvotteluja täytyy käydä Gramexin ja Teostoinkin kanssa. Mutta sitä vartenhan ne lobbarit ovat olemassa.

Radiomiehenä seuraisin nettiä muutenkin tarkkaan. Siitä kun on tullut Jenkkilässä ihan oikeasti merkittävä puheen ja musiikin kanava. Podcasting on suuren veden takana jo kova juttu, jota käyttävät niin Advertising Age kuin TV-pastoritkin (Vai pitäisikö puhua pod-pastoreista?). Mutta missä viipyy suomalaiset sovellukset, niin markkinoinnissa kuin mediassakin. Tilaa on. Ei muuta kuin värkkäämään.

Yrityksen elämän ja kuoleman paikka

Internet on yrityksen elämän ja kuoleman paikka. Näin tavasin mediaviikon pääkirjoituksesta. Hyvä kirjoitus. Yritykset tuntuvat olevan, tutkimuksen mukaan, herttisen samaa mieltä siitä miten tärkeässä roolissa netti niiden toiminassa on. Tästä huolimatta netin käyttö tuntuu olevan aika kankeaa ja sen kaikkia mahdollisuuksia ei todellakaan käytetä. Joka on tässä asiassa  eri mieltä kääntäköön pääni toljottamaan oikeaan suuntaan. Minusta tuntuu (Ja taaskin minua saa oikaista jos olen väärässä.), että netti koetaan yrityksissä pelkkänä mediana tai viestintäkanavana. Onneksi sillä on muitakin rooleja, kuten myynti ja asiakaspalvelu. Ja juuri näiden roolien vuoksi mm. finski sai niitä ”positiivisuusääniä”. Minusta netti on digitaalinen tila, jossa yhdistyvät niin markkinointi, asiakaspalvelu  kuin myyntikin. Ja yritys joka ei organisoi toimintaansa siten, että sen nämä toiminnot eivät toimi integroidusti tässä tilassa on aika tukalassa paikassa. Ja aika moni ei tee näin.

Brändin hallinta

Olen viimeaikoina yrittänyt sivistää itseäni. Tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että Jerry Cottonin lukueminen on jäänyt vähemmälle. Lähinnä olen tavaillut kirjoja jotka yrittävät selittää nykyisen yhteiskuntamme tilaa ja rakennetta. Ollilan kirjaa persoonan valta jopa uskallan suositella. Parilla muulla eepoksella ei sitten niinkään ole väliä.

Jotenkin nämä kirjat ovat saaneet minut ajattelemaan sitä miten hankalassa tilanteessa monet brändintekijät ovat nyt. On olemassa yksi tämän ajan teesi jonka, uskallan väittää, 90% brändin kanssa puuhaavista myöntää. Brändin tekeminen/hallinta on nyt paljon vaikeampaa kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Samoin monissa mainostoimistoissa haluttaisiin määritellä koko toimiala uudestaan. Samasta syystä. Tämä väite uudistushaluista tosin pätee vain ns. ”fiksuihin toimistoihin.”

Väitän, että aika monet brändit yrittävät ratkoa brändin hyvinkin erilaisia ongelmia vanhoin lääkkein. Meidän brändin tekemisen koneisto, ajattelu sekä mallit perustuvat paljolti toisen maailmansodan molemmin puolin rakennettuihin malleihin. Silloin yhteiskunta oli huomattavasti toisenlaisempi kuin nyt. Yhteiskuntamme oli hierarkisempi, vakaampi ja perusihmisen elämä muutenkin paljon normatiivisempaa kuin nyt. Tästä syystä kuluttajien tunne hallinnasta, eli siitä mitä olen, mihin kuulun, mikä on sopivaa tai ei oli huomattavasti selkemämpää kuin nyt. Monet asiat ohjattiin ”ylhäältä alas”. Oli käsitys yhteisestä hyvästä. Siksi esim. suomalaiset osallistuivat innolla miteä erilaisimpiin valtion ohjaamiin tempauksiin, ilomielin huolimatta oman elämän kovistakin olosuhteista. Silloin markkinointikin oli helpompaa rakentaa samalla mnallilla kuin yhteiskunta oli rakennettu. Brändejaä synnytettiin ja niitä hallittiin saman yhteiskunnallisen mekanismin mallin kautta. Oli massamedoita ja massabrändejä. Ja hassua kyllä tämä malli koki varsinaisen kukoistuskauden 80-luvun puolivälin jälkeen. Miami Viceä on siksi kiva katsella ja muistella noita aikoja. Ja sitten elämä antoi mallille knock outin. Laman jälkeen jopa Euroopan viimeinen yhteinäiskulttuuri, eli omamme, on muuttunut.

Länsimaiselta ihmiseltä on hävinnyt tunne siitä, että elämä on hallinnassa. Tai paremminkin, yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet siten, että sinun on tehtävä paljon enemmän päätöksiä, jotka vaikuttavat omaan elämääsi. Samalla henkilökohtaisten päätösten vaikutusta on mahdotonta arvioida. Vaikka opiskelet ja valmistut, se ei takaa sinulle välttämättä samaa asemaa kuin vielä esim 70-luvulla. Mikään ei takaa mitään. Samalla yhteiskunnan ja arv ojenkin rajat ovat hämärtyneet. Maailmantalous työ, tavarat jne. kulkevat rajojen yli aivan eri toisella tavalla. Niimpä heimoista, pienryhmistä ja ylipäätään kääntymisestä kohti pienempiä yksiköitä on tullut ihmisen pakotie sekavasta ja hallitsemattomasta maailmasta. Näissä ryhmissä ihminen tuntee hallitsevansa tilaneetta. Tästä huolimatta brändiä tehdään kuin 80-luvulla.

Eikö brändin tekijän pitäisi nyt pyrkiä suorempaan kontaktiin ihmisen kanssa? Mitä voin tehdä sinulle, jotta voit kehittää omaa identiteettisäsi tai hallita ympäristöäsi, voisi kysymyksenä olla paikallaan. Brändit, jotka edesauttavat ihmisen hallinnan tunnetta menestyvät. Brändiä ei enää tehdä ihmisille, vaan ihmisten kanssa. Siksi brändiä ei enää voi hallita, siten kuin sitä vielä ennen tehtiin. Siksi koneistoa on rukattava. Onneksi siihenkin on syntymässä malleja.

Ai niin. Viisaiden kirjojen ohella lukekaa James Ellroyta ja Irwine Welshiä. He kuvaavat hyvin aikaamme ja sitä miten tämä ihmisen vallan aika on syntynyt. Ja miksi näin on päässyt käymään 50-luvun LA ja 90-luvun Edinburgh tuntuvat aika samanlaisilta.