Luin Markkinoinnti & Mainonta -lehden numero 14 pääkirjoituksen. Siinä Seppo Määttänen siteerasi Roger Talermoa aiheesta, jota puhekielessä kutustaan ”Kiina-ilmiöksi”. Olen herrojen kanssa aiheesta aivan samaa mieltä. Jukisen tahon meille tuputtama viesti on, että korkean tason teknologian tms. vastaava suunnittelu pysyy Suomessa. Ainoastaan teollisuustyö muuttaa halpamaihin. Joopa joo.
Me emme täällä raukoilla rajoilla ole yhtään sen viisaampia kuin esim. joka vuosi Intian yliopistohautomoista valmistuvat sadattuhannet insinöörit tai humanistit. Heillä on aivan samalla tavalla ideoita, osaamista ja kunnianhimoa.
Jeesustelun asemasta Suomen viranomaisten kannattaisi olla oikeati huolissaan, koska uutisten mukaan suomalaisten yritysten markkinointiosaaminen on heikkoa. Samoin on kerrottu, että ns. ”luova luokka” supistuu. Jos virallinen Suomi ei ole huolissaan, niin ainakin minä olen. Tälle asialle pitää tehdä jotakin.
Vappu on ohi. Työpöydälle oli ilmestynyt Tamppi. Kiitos vain Erävaara. Kuten aina, Tamppi on enemmän kuin lehti. Ja se herättää ajatuksia. Ei niinkään Tampin sisältö. Se on sitä itseään. Mutta miksi meidän mediakentän lehdet eivät pyri erilastamaan lehtiään enemmän pakkauksin ja ei-lehtimäisin formaatein? Toki ymmärrän painojen vaatimukset ja muut rajoitteet. Ne on tietenkin otettava huomioon. Silti mahdollisuuksia on monia. Niitä ei vain käytetä. Miksi?
Olin eilen Mainostajien Liiton seminaarissa, jossa käsiteltiin Internettiä mainos-ja viihdevälineenä. Kansallismuseo pitopaikkana oli hyvä. Samoin semminaarin pituus ja rakenne olivat mainoita. Ohjelmassa oli sopivast käytännön esimerkkejä, joiden pohjalta sai hyvän kuvan siitä missä vaiheessa suomalaiset yritykset ovat netin hyödyntämisessä. Palveluita esiteltiin laajasti aina b-to-b esimerkeistä kohdennettuihin kuluttajapalveluihin. Komeita toteutuksia kaikki tyynni.
Mielenkiintoista oli se, että jokaisessa korostettiin yhteisöllisyyttä. Hieno asia sekin. Ongelma vain oli se, että nämä palvelut eivät olleet loppujen lopuksi oikeasti yhteisöllisä. Se panos, jonka kuluttaja voisi antaa näille palveluille esimerkiksi sisällöntuotannossa oli hyvin tarkasti kontrolloitu. ”Brändiä pitää vaalia”, kuului motto. Jep. Oikein.Kuin suoraan sieltä 80-luvun brändioppikirjasta.
Tänään jokainen brändi joutuu kohtaamaan aivan erilaisen media- ja käyttäjäympäristön kuin silloin brändinteon kultaisina vuosina. Monille se tuntuu olevan vaikea pala. Samoin se, että brändin käyttäjä on usein parempi tuotteen/palvelun asiantuntija kuin sen kaupittelija.Lisäksi hänellä on vaihtoehtoja. Paljon. Siksi palvelun ja lopullisen asiakaskokemuksen merkitys on paljon ratkaisevampi kuin viestinnän antama mielikuva. Lisäksi brändin merkitys on kuluttajalle usein paljon moniulotteisempi kuin sen viestintääsuunnittelevat voivat kuvitella. Siksi kovasti ihmettelen brändien pelkoja kuluttajien tuottamaa sisältöä kohtaan. Se on toki arvaamatonta ja lokaakin tulee rattaisiin. Mutta samalla se on paljon houkuttelevamaa ja mielenkiintoisempaa. Ja se vetoaa toiseen brändistä kiinnostuneeseen kuluttajaan paljon paremmin kuin kovin loppuunasti mietitty ja tuotettu sisältö. Ja samalla ne loanheittäjätkin pysyvät lähellä ja asioihin voidaan regoida. Jos jotakuta ottaa brändi nuppiin, hän varmasti löytää kanavan turhaumien poistoon. Katso vaikka Lehtovaaran esimerkkiä. Jos siihen on mahdollisuus bränsin omassa tilassa niin ainakin osa jurputuksesta kanavoituu paikkaan, jossa siihen voidaan reagoida nopeasti. Tästä voisi kirjoittaa vielä enemmänkin. Nyt vain ei jouda. Vappu painaa päälle. Mutta please, antakaa kuluttajien osallistua enemmän. Miettikää ihan oikeasti yhteisöllisiä palveluita. Ne voivat olla yksi mahdollisuus siihen, että joku brändi pelastuu tai menestyy.
Takaamme verkkopalvelullesi 20% lisää kävijöitä puolessa vuodessa.
