SITRALta pöllähti uusi raportti. Tämä tuotos kantaa nimeä
Aihearkisto: Yhteiskunta & kulttuuri
Häätö-blues
Tällä hetkellä en valitettavasti kovin paljon ehdi/pääse katsomaan suomalaista TV:tä. Maanantaina kuitenkin röhösin sohvalla juuri oikeaan aikaan, kera piimän & voileivän. MOT kertoi silloin millaista on elää aivan meidän lähikulmilla, omassa talossa, omalla tontilla ja velattomana. Ohjelman nimi oli Häätö-blues. Pakkohäätöhän siitä tulee kun vastassa on rakennusliike, joka haluaa maasi.
Yritin katsoa ohjelmaa siten, että olisin löytänyt edes pienen kohdan, jossa toimittajien työtä olisi voinut kritisoida. Nyt vain oli niin, että MOT:in väki oli pelannut homman salettiin. Moraalista oikeutta niin NCC:n kuin Espoon kaupungin toimissa ei ollut. Jos olisi ollut se poliisi joka töllisteli vanhusten kotiovella pistooli (jos nyt glockia voi pistooliksi sanoa) vyöllä, olisin kyllä lähtenyt kälppimään. Niitä oikeita Poliisin hommia olisi löytynyt siitä ihan muutaman sadan metrin päästä. Homman kruunasi NCC:n maksama palkkio ko. tontista. Se oli laillistettu ryöstö. Kiitos Espoon kaupungin ja NCC:n, jonka arvot löydät täältä.
Ja lopuksi: Arvaa kuka ei osta NCC:n rakentamaa kämppää?
Kirjoista ja niiden kustantamisesta
MInä pidän kirjoista. Paljon. Luin tänään uutisen jonka mukaan Aamulehti lopettaa oman kirjankustantamisensa. Jo aikaisemmin Johnny Kniga kuihtui omasta itsenäisestä asemastaan kirjabrändiksi suuren kustantajan muiden hyllyntätyttäjien joukkoon. Näistä molemmat kaatuivat mielestäni samaan yksinkertaiseen seikkaan. Ne eivät osanneet markkinointia. Kniga oli kuin kopio Likestä, joka sen sijaan oli aito brändi. Aamulehden kustannustoiminta sen sijaan oli hajuton ja mauton. Minä en ainakaan osaa positoida sitä tai ulostullutta tuotantoa millään tavalla. Ja se suuri muutos koko kustannustoiminnassa on se, että kustantajalla on oltava oma brändi. Vielä 80-luvulla kirjailija myi. Kustantajasta ei ollut niin väliksi. Ja myyhän kirja vieläkin tällä perusteella. Mutta jos tavoittelet nuoria lukijoita, tai niitä jotka lukevat muutakin kuin Päätaloa, Paasilinnaa tai Utriota (Jotka ovat aivan varmasti hyviä kirjailijoita.) on sinun kustannustoiminnalla oltava brändi. Ja uskottava sellainen. Olen itse ostanut kirjoja ainostaan sillä perusteella, että ne on kustantanut tietty kustantaja.
Väittäisin, että kustantamon brändääminen ei välttämättä ole kallista. Like on tästä esimerkki. Mutta markkinointiosaamista tai aitoa asennetta se vaatii.
Väittäisin myös, että tämä markkinointivääntö on tulevaisuudessa vieläkin tärkeämpää kaikille kustantamoille. Kynnys tulla alalle on aina vain matalampi. ”Long tail” tunkee kirjankustantamiseenkin. Painokset pienenevät ja kohdeyleisöt sirpaloituvat. Ja taitava kustantaja tekee tässä rahaa aivan yhtä hyvin kuin silloin Päätalon kultaisina aikoina.
