Sosiaalisesta mediasta puhutaan paljon. En ole aina aivan varma siitä, puhunko minä siitä samasta sosiaalisesta mediasta kuin monet markkinointijohtajat. Aina välillä nämä puheet, varsinkin perinteisemmän markkinointiviestinän tekijöiltä, lyövät ällikällä. Niiden perusteella olen aika varma siitä, että sosiaalinen media on vuoden 2010 perustelu sille” miksi minä olen tämän yrityksen brändipomo.” Se on kivaa puuhastelua, ja sillä voi sitten perustella kivasti kulmahuoneen sikariportaalle kuinka aktiivisia me täällä markkinoinnissa ollaan. On tehty yritykselle oma Facebook fanisivusto. Ja Twitterissäkin ollaan! Ja se tv-mainoskin on tuupattu You Tubeen! Me ollaan täällä ajan hermolla!

(Tuosta Facebookin fanisivujen tekemisestä liikkuu muuten kaupungilla villi huhu. Jo olisi kuulemma maksanut oman firman fanisivujen teosta 30.000 riihikuivaa euroa tekijälle. Jos huhu on totta niin siinä on kohdannut kaksi hyvää: ammattitaidoton ostaja ja moraaliton myyjä. Kaunista. )

Olen tullut tähän puuhasteluteoriaan käytännössä yhtä tietä. Se tie on mittaaminen. Olen huomannut, että puhuminen siitä miten näitä somen palveluita on tärkeää ja mahdollista mitata, aiheuttaa inhon värähdyksiä vastakkaisella puolella. Tehtyjä tekoja, ei haluta mitata tai niitä ei haluta millään tavoin liittää yrityksen strategiseen kehykseen (jolloin niitä voitaisiin tietysti mitata). On totta, että ei ole yhtä ainutta oikeaa mittaria, mutta se ei tarkoita sitä etteikö asioita voi mitata. Mittareita on vaikka minkälaisia: lehdet haluavat lisää kävijöitä tai syvyyttä mediatilaansa (mainonnan myynnin vuoksi). Joku haluaa lisää myyntiä. Toinen taas nopeutta tuotekehitykseen jne. Näitä kaikkia voidaan mitata ja samoin voidaan mitata sosiaalisen median (tai oikeastaan Sosiaalisten prosessien) tehoa ja toimivuutta. Jos vain uskalletaan tai halutaan. Jos puuhastellaan, niin silloin ei tietysti haluta.

Tässä on kyse aivan samasta asiasta kuin 1980-luvulla suoramarkkinoinnin kanssa. Koska suora oli/on täysin mitattavaa prosessimaista toimintaa, oli se monelle brändijampalle kauhistus. Kuitenkin 90-luvun laman aikana juuri suora pärjäsi hyvin ja vahvisti asemaansa koko markkinoinnin kentässä. Ei se kyllä johtunut brändijampoista, vaan siitä, että myynnin johto löysi suoramarkkinoinnin. Koska myynnillä oli markkinontia huomattavasti konkreettisempi vastuu rahasta (kassaan on kuluttamisen ohella myös tultava rahaa) , on se paljon kinnostuneempi rahassa mitattavista toimista. Siinä ei peitto tai teoreettisesti laskettu kontakatihinta paljon kiinnosta. Olen huomannut, että tietyissä paikoissa on keksitty mielenkiintoisia stetson-malleja erilaisten rahallisten arvojen saamiseksi esim. sosiaalisten medioiden kautta saaduille markkinointirekistereille. Näitä lukuja on sitten pokkana esitelty eri paikoissa. Ne ovat pistäneet naurattamaan. Ja voin luvata, että pelkän hupilaskennan asemasta voin kyllä kertoa sen miten niinstä markkinointirekisterin ihmisistä saadaan maksavia asiakkaita. Jos siis joku viitsiin asiasta jutella. Ja senin prosessin voi laskea ihan euroissa.

P.S. Näin tuossa viime viikolla omia kalvojani vuodelta 2005 erään markkinointijohtajan esityksessä. Niissä oli vielä meikäläisen (lukihäiriöisen) kirjoitusvirheetkin tallella. Yrityksen logot oli sentään poistettu. Ihan kiva. Mutta se oli vähän ikävää, että ne taidettiin esittää ihan esittäjän omina viisauksina.