Kesä ja syksy menivät äkkiä. Nyt talven porteilla huomasin etten ollut kirjoittanut mitään tänne aikoihin. Kiireeseen on helppo vedota. En kuitenkaan mene kiireen taakse. Kyllä kysymyksessä on enemmänkin turhautuminen.

Turhautumisen syy on hyvin yksinkertainen. Se on muutos, joka on tapahtunut tämän sosiaalisen median alueella. (Jos nyt sellaista aluetta ylipäätään on.) Tämä voi kuulostaa ihmeelliseltä; onhan sosiaalisesta mediasta tullut ”kuuminta hottia”. Vuonna 2005, jolloin aloitimme tämän yrityksen, koko termiä sai selitellä. Nyt siitä höpöttävät kaikki. Tosin en ole varma siitä mistä ihmeestä yritykset ja konsultit oikeastaan höpöttävät. Minua nyppii koko tämä höpötys. Siitä kun on 90% täyttä puppua. Alf Rhenin toteamus, että meillä alkaa olla sosiaalisen median kupla on totisinta totta.

Monille sosiaalinen media on Facebook-kampanja. Tai se, että yrityksillä on ”faneja”.

Kummassakaan asiassa ei ole mitään väärää. On kivaa jos kamapanja toimii tai yrityksellä on ”faneja”. Niillä sinällää ei ole mitään tekemistä sosiaalisen median kanssa. Sosiaalinen media on AKTIIVINEN, VUOROVAIKUTUKSEEN PERUSTUVA PROSESSI ei kampanja tai palvelussa makaava ”faniporukka”. Monet FB-kampanjoita tekevät yritykset tekevät käytännössä suoramarkkinointia. Ongelma on vain siinä, että niiltä lähes aina puuttuu sen vanhanajan suoramarkkinoinnin osaaminen. Se (vanhanajan suorakaan) kun ei ollut kampanja vaan useinmiten prosessi.

En ole nähnyt kovin montaa casea jossa yritys olisi aidosti pyrkinyt vuorovaikutukseen asiakkaidensa kanssa, tarjonnut työkaluja tähän vuorovaikutukseen ja ollut itse oikeasti läsnä tässä prosessissa.

Tässä suhteessa olemme aivan samassa tilanteessa kuin 2005. Herra meitä armahtakoon!

Kauppalehti Option numerossa 11/2010 1×10 vastausta antoi Mikael Pentikäinen. Ainoa lause joka todella kiinnosti ko. haastattelussa oli seuraava:

”Maakunnan lukijat eivät mene maakuntalehden verkkopalveluun, vaan vahvan brändin, kuten iltapäivälehtien tai mediän sivuillemme.”

Lauseessa totta, tarua ja yksi hyvä huomio.

Totta on se, että verkko on avoin. Ihmiset etsivät tietoa sieltä mistä sen hankinta heitä sattuu kiinnostamaan. Ja niistä asioista jotka heitä sattuvat kiinnostamaan. Aivan varmaa on, että valtakunnan tason juorut, poliittiset mielipiteet jne. haetaan verkosta juuri näistä ”koko valtakunnan portaaleista.” Mutta kyllä väitteessä on paljon potaskaakin. (Jos ja) kun maakuntalehdet itse oivaltavat mikä merkitys niillä on paikalliselle yhteisölle (ihmiset yritykset, yhditykset jne.) ne voivat todella pistää kampoihin näille valtakunnallisille pelureille.

Paikallisuus on avainsana verkossakin.

Maakunta- ja paikallislehdet ovat toimineen paikallisten ihmisten, yritysten ja yhteisöjen kommunikaation välittäjän roolissa niin pitkään etteivät ne oikein tahdo ymmärtää, että se sama rooli on otettavissa myös verkossa. Se markkina on siellä ja odottaa ottajaansa. Kauppaa käydään ja elämää yleensä eletään paikallisissa yhteisöissä. Helsingin kirkolta hoidetulla verkkopalvelulla on kovin vaikea olla vakuuttava Utsjoella. Sitä ei Mikael Pentikäinen taida tosin kovin hevillä uskoa.

Se hyvä huomio taas liittyy brändiin. Olen samaa mieltä kuin Pentikäinen siitä, että maakuntalehdet ovat hoitaneet huonosti brändiään. Tai oikeammin; niiden brändi on edelleen kansan syvien joukkojen silmissä vahva, mutta ne eivät oikein osaa hyödyntää sitä. Ja jos brändin hoito jää huomiotta, edessä on kivinen tie. Parhaiten brändiä hoidetaan hyvällä sisällöllä ja erinomaisilla palveluilla niin verkossa kuin printissäkin. Etenkin verkossa brändi on aina vaarassa. Siellä kun pelikenttä on auki ja ottajia on enemmän. Ei ole mahdotonta, että huonosti hoidetun maakuntalehden brändin vuoksi rahat ja paikan ihmisten mielissä vie verkossa esim. paikallisen puhelinoperaattorin palvelu.

Sosiaalisesta mediasta puhutaan paljon. En ole aina aivan varma siitä, puhunko minä siitä samasta sosiaalisesta mediasta kuin monet markkinointijohtajat. Aina välillä nämä puheet, varsinkin perinteisemmän markkinointiviestinän tekijöiltä, lyövät ällikällä. Niiden perusteella olen aika varma siitä, että sosiaalinen media on vuoden 2010 perustelu sille” miksi minä olen tämän yrityksen brändipomo.” Se on kivaa puuhastelua, ja sillä voi sitten perustella kivasti kulmahuoneen sikariportaalle kuinka aktiivisia me täällä markkinoinnissa ollaan. On tehty yritykselle oma Facebook fanisivusto. Ja Twitterissäkin ollaan! Ja se tv-mainoskin on tuupattu You Tubeen! Me ollaan täällä ajan hermolla!

(Tuosta Facebookin fanisivujen tekemisestä liikkuu muuten kaupungilla villi huhu. Jo olisi kuulemma maksanut oman firman fanisivujen teosta 30.000 riihikuivaa euroa tekijälle. Jos huhu on totta niin siinä on kohdannut kaksi hyvää: ammattitaidoton ostaja ja moraaliton myyjä. Kaunista. )

Olen tullut tähän puuhasteluteoriaan käytännössä yhtä tietä. Se tie on mittaaminen. Olen huomannut, että puhuminen siitä miten näitä somen palveluita on tärkeää ja mahdollista mitata, aiheuttaa inhon värähdyksiä vastakkaisella puolella. Tehtyjä tekoja, ei haluta mitata tai niitä ei haluta millään tavoin liittää yrityksen strategiseen kehykseen (jolloin niitä voitaisiin tietysti mitata). On totta, että ei ole yhtä ainutta oikeaa mittaria, mutta se ei tarkoita sitä etteikö asioita voi mitata. Mittareita on vaikka minkälaisia: lehdet haluavat lisää kävijöitä tai syvyyttä mediatilaansa (mainonnan myynnin vuoksi). Joku haluaa lisää myyntiä. Toinen taas nopeutta tuotekehitykseen jne. Näitä kaikkia voidaan mitata ja samoin voidaan mitata sosiaalisen median (tai oikeastaan Sosiaalisten prosessien) tehoa ja toimivuutta. Jos vain uskalletaan tai halutaan. Jos puuhastellaan, niin silloin ei tietysti haluta.

Tässä on kyse aivan samasta asiasta kuin 1980-luvulla suoramarkkinoinnin kanssa. Koska suora oli/on täysin mitattavaa prosessimaista toimintaa, oli se monelle brändijampalle kauhistus. Kuitenkin 90-luvun laman aikana juuri suora pärjäsi hyvin ja vahvisti asemaansa koko markkinoinnin kentässä. Ei se kyllä johtunut brändijampoista, vaan siitä, että myynnin johto löysi suoramarkkinoinnin. Koska myynnillä oli markkinontia huomattavasti konkreettisempi vastuu rahasta (kassaan on kuluttamisen ohella myös tultava rahaa) , on se paljon kinnostuneempi rahassa mitattavista toimista. Siinä ei peitto tai teoreettisesti laskettu kontakatihinta paljon kiinnosta. Olen huomannut, että tietyissä paikoissa on keksitty mielenkiintoisia stetson-malleja erilaisten rahallisten arvojen saamiseksi esim. sosiaalisten medioiden kautta saaduille markkinointirekistereille. Näitä lukuja on sitten pokkana esitelty eri paikoissa. Ne ovat pistäneet naurattamaan. Ja voin luvata, että pelkän hupilaskennan asemasta voin kyllä kertoa sen miten niinstä markkinointirekisterin ihmisistä saadaan maksavia asiakkaita. Jos siis joku viitsiin asiasta jutella. Ja senin prosessin voi laskea ihan euroissa.

P.S. Näin tuossa viime viikolla omia kalvojani vuodelta 2005 erään markkinointijohtajan esityksessä. Niissä oli vielä meikäläisen (lukihäiriöisen) kirjoitusvirheetkin tallella. Yrityksen logot oli sentään poistettu. Ihan kiva. Mutta se oli vähän ikävää, että ne taidettiin esittää ihan esittäjän omina viisauksina.