Aihearkisto: Media

Poliisikin on huolissaan omista tekijänoikeuksistaan

Lieksan pojat ovat painaneet kaasua. Ja päätyneet poliisiin tosi-rv ryhmän kuvaamaksi. Asiasta kertoo MTV3. Ja aika tavallista kuulemma on, että vastavaa todistusaineisto päätyy ”sinne tuubiin” muiden katsottavaksi.

Se on ainakin varmaa, että näiden vidoiden tuotannon ”artisti maksaa”.

Poliisi on ollut näistä videoista huolissaan. Ja minun mielestäni hyvästä syystä. Ne toimivat valitettavasti aika voimakkaana esimerkkinä niille ”kuumille” kavereille joille kaasujalka on tie sankaruuteen, maineeseen ja kunniaan. Ja luultavasti jossakin vaiheessa jostakin pullahtaa julkisuuteen myös pätkä jossa suolenpalat lentävät.

Kaikki tämä kertoo kertoo siitä miten huonosti meistä osa kykenee kontrolloimaan omaa mediajulkaisemistaan. Se mikä on joitakin hauskaa ei välttämättä ole sitä muille.

En silti ole eräiden viranomaisten kannalla siinä, että verkkojulkaisemista pitäisi kontrolloida nykyistä enemmän. Yleensä jälkikäteen tehty kontrollointi riittää. En minäkään nähnyt tätä Lieksan poikien älyväläystä. Se kun oli jo poistettu tuubista kun minä sinne menin.

Sen sijaan olen koulutuksen ja sosiaalisen kontrollin kannalla. Meillä voisi hyvin ottaa koulujen, työväenopiston ja herra ties minkä muiden organisaatioiden koulutusohjelmiin jonkin tason peruskoulutusta siitä mitä media on tänään ja miten julkisuus vaikuttaa meihin jokaiseen. Samoin verkkopalvelut voisivat entistä enemmän kehittää palveluidensa yhtesöllisyyttä siihen suuntaan, että yhteisö itse voi sekä pystyy asettamaan touhulleen normeja. Se tietysti jakaisi monia yhteisöjä, mutta entä sitten? Niinhän me teemme arkielämässäkin.

Seminaarisamba

Tässä keväällä on tullut työpöydälle melkoinen määrä erilaisia seminaarikutsuja. Ja etenkin yhteisöllisen median kohdalla niitä on näemmä järjestetty joka niemessä ja notkossa. Ei siinä mitään, seminaareja tarvitaan aina; yhteisöllisestä mediasta ainakin. On se (kuitenkin) vielä sen verran uusi asia.

Ja toki minä vanhana kyläluutana olen ollut aika monessa paikalla.

Olen kuullut montaa hyvää puhujaa, tutkijaa ja muuta teoreetikkoa. Ja edellinen lause on sanottu kaikella kunnioituksella. Olen oppinut kaikkea uutta. Mutta siitä huolimatta olo on kuin aikoinaan kotona äidin valssikoulussa. Siinä mentiin kulkurin valssin tahdissa aina vain eestaas eestaas…Toki olen jälkeenpäin maailman tanssiparketeilla huomannut että toistosta oli hyötyä. Nyt se jo sujuu. Kiitos sen toiston.

Mutta se, että seminaarit toistavat itseään ei ole mukavaa. Sitä toivoisi vähän vaihteula.

Nyt tilanne näiden sosiaalisen median seminaarien osalta näyttää olevan se, että puhujat ovat usein teoreetikkoja. Ja olen aivan tarpeeksi monta kertaa kuullut samat esimerkit, kuten esim. Legon tuotekehityskonseptin. Minä olen käytännön jannu. Ja teen näitä hommia työkseni. Siksi tiedän, että näitä käytännön esimerkkejä löytyy ihan kotimaastakin. Niitä olisi mukava kuunnella. Tietysti voi olla niin, että ettei niistä paljon haluta huudella. Ja siihen voi olla vain pari syytä; joko se hyvä tai huono.

Mutta niinkuin sanottu, seminaaritarjontaa voisi hieman monipuolistaa sisällön osalta. Silloin se voisi jatkossakin kiinnostaa, ainakin minua. Tämä on vähän sama juttu kuin vanhoilla rautalankabändeillä; Fenderin saundiin kyllästyy ja joukkoon on pakko välillä tuupata ”oikean jalan nostoa” ja laulusolisikin. Muuten yleisö kaikkoaa.

Miten olsi harmaan toiston sijaan värkäs seminaarisamba?

Kun kapuallisuus astuu peliin

Nyt tämä keskustelu sitten alkoi.

Kaupallisuudesta ja sosiaalisesta mediasta on alettu keskustella. Se on hyvä asia. Viimeksi aiheesta oli artikkeli tämän päivän (2.4.2007) Helsingin Sanomien Vieraskynässä. Siinä asiaa pohtivat Petteri Kangas ja Santtu Toivonen. VTT:n poikia molemmat.

Artikkeli oli perustaltaan aivan hyvä. Siinä puhuttiin ihan asiaa.

Tässä viimeaikaisessa kesksutelussa minua vaivaa pari seikkaa. Kaupallisuuteen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen suhtaudutaan kovin kaksijakoisesti. Toisille koko juttu on pelkästään kaupallisuuden temmellyskenttä, jossa pärjää mallilla ”rahat pois ja rappuun.” Koko sosiaalista mediaa käytetään surutta rahastukseen ilman sen suurempaa ajatusta. Mainostoimistokentällä ja perinteisellä uusmediakentällä tällä mallilla on tehty floppeja niin meillä kuin maailmallakin. Kampanjoita suunnitellaan tähän tilaan vain koska se on muodikasta. Ja koska se on taas juusi jippo jolla mainostajalta viedään vähän lisää hilloa omaan taskuun. Samalla nämä toimijat suomeksi sanottuna ”kusevat omaan housuun.” Se lämmittää toki hetkisen, mutta sitten voi pakkanen purra arkoja paikkoja.

Toinen ääripää ovat idalistisesti koko sosiaaliseen mediaan suhtautuvat alan hihulit. Kaiken pitää olla ei-kaupallista, aatteellista ja niin pirun kansalaisjournalistista. Heidän nielikuvissaan tämä tila on jonkilainen Onnela, johon ei kaupallisuuden kauhea käsi saisi koskea.

Ja sitten on kolmas tie.

Olen joskus sanonut, että koko sosiaalinen media on keksitty jo kivikaudella. Siinä ei käyttäytymisen tai tradition pohjalta katsottuna ole mitään uutta. Me ihmiset kulutamme, luomme identieettiä ja verkostoidumme aivan samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Ja tämä tarjoaa kaupallisia mahdollisuuksia. Minusta kaupallisuudessa ei ole mitään pahaa. Me maksamme kokemuksista ja monesta muustakin asiasta jos katsomme siitä olevan meille iloa, hauskuutta hyötyä tai ties mitä muuta arvoa. Ja tässäkin tilassa valitsemme meille parhaan paikan toteuttaa itseämme. Sen sijaan lyhytnäköinen kusettaminen on myös minulle kauhistus. Monen brändin ja median kannattaa katsoa tarkkaan mihin rahansa pistää. Jos tästä kentästä haluaa saada arvoa omalle medialle tai brändille, on se tehtävä hyvin konseptoidusti. Ja pitkällä aikajänteellä. Sosiaalinen media ei ole yhden illan juttu. Se on avioliitto ihmisen ja palveluntarjoajan välillä.

Ai niin. Kuten huomatte, Lapin lumet eivät haudanneet minua. Riekkojakin saatiin, mutta niiden kilohintaa en viitsi ruveta laskemaan. Se kun tekisi koko jutusta kaupallisen.