Viime aikoina on saatu lukea ikäviä uutisia talouslehtien kustantajien suunnasta. Yt-neuvotteluja on siellä sun täällä ja osa lehdistä hakee kovasti uutta suuntaa omalle roolilleen. Aiheesta on myös kirjoitettu kohtuullisen paljon. Kaiken tämän on sanottu johtuvan siitä, että ilmoittajat ovat kadonneet talousmedioista. Asiassa on varmasti perää, mutta taustalla voi tietysti olla jotakin muuta, esimerkiksi tulevien yritysjärjestelyjen vaatimukset. Mene ja tiedä. Se on ainakin varmaa, että samaan aikaan Suomen talouden sampo jauhaa. Ja kun on rahaa, yleensä myös Suomen yritysten mediabudjettia hölllennetään. Jos näin on nytkin, niin jonnekkin ne rahat menevät. Olisko käynnissä muutos johon talousmediat eivät ole kyenneet vastamaan?

Yhdeksi syyksi talouslehtien ahdinkoon on nimetty Internet. Ja tässä asiassa veikkaajat ovat oikeassa. Mutta Internet ei ole koko vastaus ongelmaan.Netti on vain tila. Ongema voi olla koko media-ajattelussa, joka ei toimi tässä tilassa. Jos asiaa tarkastellaan yleisellä tasolla, niin talouslehdillä on aivan hyvät verkkopalvelut. Niiden sisältö on hyvää, ajankohtaista ja monesti ne ovat muutoinkin lehtitalojen verkkopalveluista sieltä parhaasta päästä. Luulisi niitä olevan helppo myydä. Silti sanotaan, ettei kauppa käy.

B-to-B markkinoinnissa taktisella markkinoinnilla on ollut aina vankka sija. Se on ollut myynnin tuki. Suoramarkkinointia ja vastaavia hyvin mitattavia markkinointioperaatioita tehdään paljon. Ja veikkaisin, että rahaa näihin mitattaviin medoihin tai markkinointioperaatioihin pannaan nyt entistä enemmän. Miksi minä, joka myyn vaikka PC:tä, laittaisin ilmoituksen Kauppalehteen? Samalla hinnalla saisin kasaan jo siedettävän telemarkkinointikampanjan selvine myyntiliideineen. Siitä huolimatta, että monesti lähtötiedot ovat aika kehnoja ja palauteprosentti joka vuosi pienempi.

Väittäisn, että juuri tässä mediatalojen ongelma onkin. Ne ovat pudonneet kohdistettujen yhteisöjen luojina ”pullamössöluokkaan”. Niiden verkkopalveluissa suoran tavalla mitattavien mainoselementtien määrä on pieni. Ja niiden vähienkin toteutukset ovat vähintään viiden vuoden takaa. Sähköpostisuorat kun alkavat olla jo lähinnä vitsi. Median on löydettävä uudestaan yhteisöllisyys. Jas sen kautta rakennettava aivan uudenlaisia yhteisöjä. Mediataloilla alkaa olla tässä hommassa kiire, sillä suuret B-to-B markkinoijat kun voivat tänä päivänä rakentaa sen yhteisöllisen median ihan itse.

Jep. Suomen kolmanneksi suurin kaupallinen radioasema on kohta vainaa. Siis puhun tässä sävelradiosta. Tuosta lupapolitiikan uhrista. Samaan tautiin kuollut Cityhän ehti jo omat maahanpanijaisensa pitää. Niin se käy. Kannattavuus tai suosio eivät radioasemien kohdalla näemmä ole mikään tae sille, että liiketoimintaa voi harjoittaa. Se päätös kun on ”korkeimas käres”. Annan siksi jokaiselle mediatalolle, joka kaupallisen aseman omistaa, hyvän neuvon: hankkikaa herran tähden yhdessä tai erikseen itsellenne hyvä lobbari, joka tuntee valtiohallinnon koukeroiset käytävät kuin omat taskunsa. Luultavasti tätä neuvoa onkin noudatettu muutamissa mediataloissa. Noita lupapäätöksiä kun katselen.

Tuon lobbari-idean takia täytyy hieman hairahtua otskon teemasta sivupoluille. USA:n hallinnossa vähintään yhtä tärkeitä vaikuttajia kuin senaattorit kongressimiehet ja muut demokraattisesti valitut vaikuttajat ovat lobbarit. Jokaisella itseään kunnoittavalla toimialalla tai yrityksellä on käytössään leegio näitä kabinettien partaveitsiä. Hyvä esimerkkejä ovat esimerkiksi sokeriteollisuus tai öljyala. On tietysti hyvä kysyä, näkyykö näiden miesten/naisten tekemiset amerikkalaisten arkipäivässä? Kyllä näkyvät, niin hyvässä kuin pahassakin. Meillä EU:ssa on menossa sama trendi. Bryssel on piukassa mitä erilaisiempia toimistoja, jotka edistävät mitä erilaisempia asioita. Ja toki asia osataan ja on osattu myös Suomessa. Aina siitä sakka kun vaari öljylampun osti. Mehän olemme yhdistyskansaa, herran jestas! Minun täytyy myös todeta, että minulla ei ole mitään tätä toimintaa vastaan. Se kuuluu pelin henkeen ja siinä ei sinällään ole mitään vikaa. Mutta silloin, kun tällä toiminalla on selkeästi moraalisesti tai eettiisesti arveluttavat tarkoitusperät tai toimintatavat, on siihen oikein puuttua. Ja tässä lupajupakassa vähän tuoksuu…

Mutta harhapoluilta takaisin Sävelradioon. Herra Manninen on jossakin väläytellyt mahdollista Sävelradion siirtymistä puhtaaksi nettiradioksi, sillä meni lupa tai ei, brändi on olemassa. Moinen idea ei ole pöllömpi. Säviksen kohderyhmältä puuttuukin kunnollinen nettiradio. Pelit ja pensselit näillä säviksen kohderyhmän kuulijoilla alkaakin olla. Ja nettovarallisuutta. Toisin kuin persaukisilla opiskelijoilla ja teineillä, joille monet radiot on suunnattu. Jos konseptia vielä vähän hioo niin siinä voisi olla herroilla käsissään aikuisemman porukan kotimainen Pandora. Saattaahan siinä tiellä olla tietysti muutama miinakin. Arvelisin, että vähnkin orginellimmassa mallissa neuvotteluja täytyy käydä Gramexin ja Teostoinkin kanssa. Mutta sitä vartenhan ne lobbarit ovat olemassa.

Radiomiehenä seuraisin nettiä muutenkin tarkkaan. Siitä kun on tullut Jenkkilässä ihan oikeasti merkittävä puheen ja musiikin kanava. Podcasting on suuren veden takana jo kova juttu, jota käyttävät niin Advertising Age kuin TV-pastoritkin (Vai pitäisikö puhua pod-pastoreista?). Mutta missä viipyy suomalaiset sovellukset, niin markkinoinnissa kuin mediassakin. Tilaa on. Ei muuta kuin värkkäämään.